Aatos 1 Jarno trans

Olen psykologi (PsT), työnohjaaja (STOry, JOTO) ja psykologian dosentti. Kliinisessä työssä olen erikoistunut kriisi- ja traumatyöhön sekä haastavien persoonallisuuden piirteiden kanssa työskentelyyn sekä yksilöiden, pariskuntien ja perheiden kuin ryhmienkin kanssa. Työotteeni on mentalisaatioterapeuttinen sekä integratiivinen, keskittyen erityisesti vuorovaikutukselliseen ja mielen joustavaa toimintakykyä vahvistavaan yhteistyöhön.

Työnohjaajana painopisteeni on toisaalta kliinisen asiantuntijatyön sekä toisaalta johdon ja esimiestyön työnohjauksessa. Erityisenä kiinnostuksen kohteenani ovat itseohjautuvat ja matalan hierarkian työyhteisöt, sekä mentalisaationäkökulman soveltaminen yksilötyössä, työyhteisöissä ja esimiestyön kehittämisessä. Minulla on kokemusta erityisesti väkivaltatyötä tekevien sekä haastavien yksilöiden ja ryhmien kanssa työskentelevien työnohjauksesta. Työnohjaan ja koulutan lisäksi mentalisaatioperustaista terapiaa työotteenaan käyttäviä ammattilaisia.

Olen opettanut ja kouluttanut psykologian alalta laaja-alaisesti vuodesta 2012 lähtien. Toimin tällä hetkellä dosenttina ja kliinisenä yliopistonlehtorina Turun yliopiston psykologian oppiaineessa. Johdan kontrolloivaan lähdisuhdeväkivaltaan keskittyvää monitieteistä tutkimushanketta. Tieteelliseen julkaisuluettelooni voi perehtyä täällä.

Minut tavoittaa parhaiten sähköpostitse.


Ammatilliset koulutukset

Tutkinnot ja pätevyydet

Psykologian dosentti | Turun yliopisto, Turku, Suomi
Psykologian tohtori | Turun yliopisto, Turku, Suomii
Mentalisaatioterapeutti | Anna Freud Centre, Lontoo, Iso-Britannia
EMDR-terapeutti | Traumaterapiakeskus & EMDR Institute, Helsinki, Suomi
Pariterapeutti | Turun kesäyliopisto, Turku, Suomi
Johdon ja esimiestyön työnohjaaja | Management Institute of Finland, Helsinki, Suomi

Muu täydentävä koulutus

Treating Couples: Surmounting Challenges | Harvard Medical School, Boston, USA
Global Mental Health: Trauma and Recovery | Harvard Medical School, Boston, USA
Mentalization-based treatment for Adolescence | Anna Freud Centre, Lontoo, Iso-Britannia
Mentalization-based treatment for Children | Pilke/Anna Freud Centre
EMDR perheväkivallan uhrien hoidossa | Memodria
High Impact Leadership | University of Cambridge, Cambridge, Iso-Britannia
CSSS 2018 | Santa Fe Institute, Santa Fe, NM, Yhdysvallat

story_logo-maare_cmyk